Äänenvaimennusta lisäämällä luot lisää tuottavuutta, mukavuutta sekä hyvän sisäilmaston

1. tammikuuta 1

Kun ääniaallot osuvat seinien, lattian ja ikkunoiden kaltaisiin koviin pintoihin huoneessa, syntyy kuultavissa oleva energia-aalto, jota kutsumme ääneksi. Ääni kimpoaa takaisin, jonka seurauksena huoneen yleinen melutaso nousee. Äänenvaimennus ja sen laatu määräytyvät huonetilan muodon ja siinä käytettyjen materiaalien mukaan. Kivivillalla on luonnostaan erinomaiset ääntä vaimetavat ominaisuudet.

Huonon akustiikan vaikutus

Kaikki ovat joskus joutuneet kärsimään huonon akustiikan aiheuttamasta epämiellyttävyydestä kotona, toimistossa, koulussa tai ravintolassa ystävien kesken. Vietämme suurimman osan ajastamme sisätiloissa, joten akustiikan vaikutus terveyteen, sisäilmaan, keskittymiskykyyn, tuotteliaisuuteen ja yleiseen hyvinvointiin on syytä ottaa huomioon. 

Monien tutkimusten mukaan akustiikka on yksi sisäympäristön merkittävimmistä fyysisistä ominaisuuksista ja sen vaikutus sekä henkiseen että fyysiseen hyvinvointiimme on huomattava. Lyhytaikainen huonolle akustiikalle altistuminen johtaa keskittymisvaikeuksiin. Se voi vaikeuttaa tiedon käsittelyä ja tehtävien hoitamista sekä heikentää puheen ymmärrettävyyttä, jonka seurauksena kaikki huoneessa olevat puhuvat kovaäänisemmin. Ilmiötä kutsutaan Lombardin refleksiksi ja se on tuttu esimerkiksi cocktail-tilaisuuksista. 

Lyhytaikainen altistuminen voi aiheuttaa ärtymystä, mutta pitkäaikainen altistuminen voi johtaa kuulon heikentymiseen, sykkeen tihentymiseen ja verenpaineen nousuun. Huono akustiikka tulee yhteiskunnalle kalliiksi, sillä yksinään Euroopassa siitä kertyy vuosittain 30–40 miljardin euron lasku. Melusaasteen seurauksena kuolee vuosittain 10 000 eurooppalaista. Yhdysvalloissa toimistossa ja yleisissä tiloissa melusaasteelle altistumisesta aiheutuva kuulon heikkeneminen on kolmanneksi yleisin krooninen sairaus, eli jopa diabetesta ja syöpää yleisempi. 

Hallitsemattoman akustiikan vaikutusten vähentämiseksi meidän on otettava käyttöön materiaaleja, jotka hillitsevät ja vaimentavat melua ja estävät kaiun syntymisen. Kivivillasta valmistetut äänenvaimentimet asenettuna kattoon tai seinään auttavat luomaan tiloja, joissa on tarvittava äänenvaimennus ja äänieristys.

Äänenvaimennus

Tilan äänenpainetasoja on hallittava, jotta saavutetaan kunnollinen äänenvaimennus. Se parantaa puheen ymmärrettävyyttä sekä helpottaa keskustelun kuulemista ja ymmärtämistä. Äänenvaimentaminen huoneessa sekä hyvä ääniympäristö voidaan toteuttaa asentamalla tilaan äänenvaimentimet, joissa on luonnostaan ääntä vaimentavia materiaaleja. Kun ääniallot osuvat aineeseen, osa energiasta heijastuu ja osa ihmeytyy siihen, joilloin energiaa siirtyy aineen läpi. Äänen vaimeneminen ja sen laatu määräytyy tilan muodon ja käytettyjen materiaalien mukaan. Kivivillasta valmistetut tuotteet ovat luonnostaan erinomaisia, kun tarvitaan tehokasta äänenvaimennusta.  

Ääniratkaisut

Tehokas äänenvaimennus ja sen laatu määräytyy huonetilan muodon ja siinä käytettyjen materiaalien mukaan. Asentamalla äänenvaimennuslevy seinään tai kattoon voidaan luoda mukavia ääniympäristöjä. Kivivilla on akustiikkalevyjemme tärkein raaka-aine, sillä se on luonnostaan tehokkaasti ääntä vaimentava materiaali. Hyvän akustiikan luomiseksi ei siis tarvitse käyttää alakattolevyjä, joissa on kohoumia, reikiä tai aukkoja.

Huonetilan akustiikkaan vaikuttavat kaksi tekijää: äänenvaimennus ja äänieristys. Tiloihin suunniteltava äänieristys ja äänenvaimennus ovat eri asioista ja molemmat vaativat erilaisia toimenpiteitä.  Äänieristys vaikuttaa siihen, kuinka paljon ääntä siirtyy huoneiden välillä. Äänenvaimennuksen ja äänieristyksen yhdistelmällä voidaan luoda erittäin tehokkaita akustiikkaratkaisuja, joita usein käytetään esimerksiksi toimisto suunnittelussa.

 

Ranskalaisen tutkimuksen mukaan 8–9-vuotiaat oppilaat saivat valtakunnallisesta kokeesta 5,5 pistettä vähemmän jokaista 10 desibelin äänentason nousua kohden.
Video thumbnail, campaign video, db range, sound absorption, sound insulation

Käyttökohteet