order-bucket

Laita ääntä pienemmälle

Ihmiset ovat terveempiä ja onnellisempia, kun meluntorjunta on kunnossa

RockWorld imagery,The Big Picture, people, indoors, chair, recliner, man looking out window, carpet, apartment, flat

Kaikki melu ei ole pahasta, kuten monet äänekkään musiikin ystävät tietävät. Ei-toivottu melu eli melusaaste on kuitenkin todellinen uhka ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille. 

Melu voi vaikuttaa unen laatuun, nostaa sykettä ja verenpainetta ja sillä voi olla vaikutusta jopa motorisiin taitoihin ja kognitiivisiin toimintoihin. Euroopan ympäristökeskus EEA:n mukaan melun takia kuolee Euroopassa  vuosittain 10 000 ihmistä. Euroopan melusaasteesta koituvien vuosittaisten kustannusten on arvioitu olevan noin 52 miljardia euroa.  

Sen seurauksena EEA ja maailman terveysjärjestö WHO ovat määritelleet eurooppalaisille suunnatut äänelle altistumisen enimmäistasot. Suositusten mukaan melutaso ei saisi nousta yöllä 40 desibelin yläpuolelle (kolmasosa eurooppalaisista nukkuu tällä hetkellä 55 desibelin melun keskellä) ja päivällä 65 desibelin yläpuolelle.  Suositusten myötä jotkut kaupungit ovat alkaneet rajoittaa esimerkiksi myöhäisillan tapahtumien melutasoa.

Terveellinen rakennussuunnittelu

Rakennuksen pinnoilla voi olla suuri vaikutus melutasoon. ”Terveellinen rakennussuunnittelu” onkin nyt kuuma puheenaihe niin arkkitehtien, rakennuttajien kuin terveydenhuollon ammattilaistenkin keskuudessa. Monien työntekijöiden mielestä esimerkiksi avokonttoreissa on vaikea keskittyä, sillä he altistuvat ympäröivälle melulle. Akustinen suorituskyky on yksi tärkeimmistä seikoista, kun suunnitellaan viestintään tai kognitiivisten tehtävien hoitamiseen tarkoitettuja tiloja. 

Materiaalivalinnat ovat avainasemassa. Jos ääniaallot kimpoavat materiaalien pinnoilta takaisin, tuloksena voi olla meluisa sisäympäristö. Ääntä vaimentavat materiaalit voivat kuitenkin auttaa melun hallinnassa ja äänieristyksen avulla voidaan estää äänen kulkeutuminen huoneesta toiseen. 

Melusaasteen tehokas torjunta ja hyvin suunnitellut rakennukset voivat parantaa miljoonien ihmisten elämänlaatua merkittävästi.

Kustannukset
0

Miljardin euron 52 vuosittaiset melusaasteesta johtuvat kustannukset Euroopassa

Kuolemantapaukset
0

ihmistä kuolee Euroopassa vuosittain melun takia

Äänentaso
0

on suositeltu äänentaso päiväsaikaan

Äänieristys

Häiriötekijöiden ja haitallisten äänten vähentäminen voi olla haastavaa, kun tilan pitäisi olla samalla myös joustava, yksityinen ja innoittava. Rockfon dB-tuotteissa yhdistyvät laadukkaan äänieristyksen ja ensiluokkaisen äänenvaimennuksen edut.

Lisätietoja
rockfon