Hollantilaisen ohjelmistoyrityksen työvoima kasvaa 14 % vuodessa, ja siksi Planon investoi voimakkaasti uuteen toimistoonsa luodakseen houkuttelevan työpaikan uusille työntekijöille. Mahdollisuus työskennellä kotoa käsin, toimiston oma kuntosali, tuoreet hedelmät jokaisella työpisteellä ja perjantaisin juomat omassa baarissa ovat osa heidän suunnitelmastaan houkutella ammattilaisia yritykseen töihin. Näiden mahdollisuuksien lisäksi uusi toimisto toimii myös live-laboratoriona, jossa työntekijöiden lisäksi opiskelijoille, startup-yrityksille ja kumppaneille on tarjolla tilaa kokeilla ja innovoida.

Työntekijöiden inspiroima muotoilu

Ennen toimistotilojen remonttia ja suunnittelua toimitusjohtaja Pierre Guelen kysyi yhtiön työntekijöiltä: "Millaisessa ympäristössä haluaisit työskennellä?". Työntekijöistä ylivoimainen enemmistö vastasi, että he toivovat viihtyisää toimistoympäristöä, joka yhdistää työntekijät luontoon kasvien ja vehreyden kautta. Planonin työntekijöiltä saatu palaute johti biofiiliseen-konseptiin, jonka avulla heidän upouusi innovaatiokampuksensa käytännössä toteutettiin.

Harmaa kattoratkaisu sopii biofiiliseen muotoiluun

Planonilla tiedettiin, että tavanomainen valkoinen sisäkatto ei sopisi projektin kokonaiskonseptiin, mutta sen sijaan Rockfon Color-all® Mercury-värissä tarjosi täydellisen osuman. Harmaa väri tuo neutraaliutta ja tasapainoa luonnon inspiroimaan muotoiluun ja antaa tiloille eleganssia. Lopulliseen malliin valittiin osittain piiloon jäävät M-reunaiset akustiikkalevyt, koska ne ovat tyylikkään näköisiä ja piilottavat ripustuksen.

Planon

Wijchenseweg 8
6537 TL Nijmegen
Alankomaat

Planon

Sijainti:Nijmegen, Netherlands
Arkkitehti:Gradussen Architecten, Nijmegen
Sisustusarkkitehti:Tribe, Nuland
Pääurakoitsija:Oualid Rouchdi
Asentaja:E.M.S. Afbouw, Didam
Valokuvaaja:Michael van Oosten
Tuotteet:Rockfon Color-all®
Reunamuodot:B
Mitat:600 x 600

Liittyvät kohde-esittelyt